PDA

View Full Version : Uudet seurat mukaan!?


Laura
21-08-2002, 09:38 AM
Tuli tuossa mieleeen, kun mietittiin juniorityötä ja olisiko ensivuonna tuplaantunut joukkueiden määrä, että mitenkäs saataisiin mukaan seuroja, joissa pelataan, mutta jotka eivät käy turnauksissa?

Siis välillä tulee hauskoja muistutuksia, että todellakin muuallakin kuin näissä tutuissa seuroissa pelataan pooloa.

Tietääkö joku mikä on tilanne Rovaniemellä? Entä Oulussa? kuulin, että Anita oli touhuamassa Oulussa. Korpilahdelta oleva luokkakaverini kertoi, että sielläkin pelataan!

Siis esim. kutsut junioreiden ja naisten SM-turnauksiin olisi mielenkiintoista levittää laajemmin. Ja vaikka kehotta tulemaan kokeilemaan, ihan huumorimielellä vaikka. Vai? Uskoisin, että naisille ainakin sopisi, että saataisiin uutta verta. Joukkueita, kun tuntuu olevan kovin vähän. Tällä hetkellä tietääkseni 4 henkeä on Vihurilla ja Kajakilla, Merimelojilla vähän enemmän? KaMe:ssakin voin sanoa olevani ainoa aktiivinen nainen ja noita satunnaisia kanoottiin eksyjiä on muutamia.

Tai saavatko kaikki kanoottiliiton jäsenseurat kutsun em. turnauksiin? Saattaa olla taas tyhmiä kysymyksiä, joita voisin tiedustella oman seuran väeltä, mutta laitetaan nyt keskustelunaiheita. :)

-am

The Fly
21-08-2002, 09:09 PM
....Ja eikös Turussakin spelailtu tätä eriskummallista peliä - koripalloa kanooteissa? Ainkin joskus on ollut jonkun kanssa siitä puhetta, vai olenkoos väärässä?

Samba
12-11-2002, 09:34 AM
Oli muuten siellä junnu S/M kisoissa hieno uusi j-joukkue ja vielä hyvällä miehityksellä!
Ei kai muuta kuin tsemppiä näille uusille kavereille uudessa joukkueessa!
:thumbup:
Onkos Suomessa vielä muitakin tälläisiä yllärijoukkueita?
Niin, ja kiitoksia tietyysti vihurille yhteistyyöstä tämän uuren joukkueen kanssa.

-Samba

PeQu
12-11-2002, 02:46 PM
Entä mikä on Lahden tilanne, jossa Tomppo ja Maako puuhailee?
Kannattaisiko yrittää saada kaikista kisoista kutsut menemään myös Meloja-lehteen, vai maksaako se? Sitä kautta saataisiin myös lajia näkymiin niille melojille, joita seuroille menevät kutsut eivät tavoita.

-Pekka

Ps. ja laitetaan ehdottomasti pääsymaksu katsojille turnauksiin, saatiinhan MM-kisoissakin siten katsomot täyteen! :p

Kimble
14-11-2002, 05:35 AM
Mä yhdyn noihin edellisiin mielipiteisiin, että uusia joukkuieita pitäisi saada niin junnu, kuin naistenkin sarjaan, koska junnujoukkueet loppuu kohta kesken. KoMe:n eli meidän junnujoukkue ei saa pelata enää ensi vuonna ja Kameltakin joutuu kohta pelaajat siirtymään ukkoihin.
Oli kiva nähdä Pyynikillä aivan uusi joukkue, joka oli lähtenyt ensimmäiseen turnaukseen 7 miehen vahvuudella.
Jos kerran jossain pelataan pooloa, niin painostakaa liittoa ilmoittamaan turnauksista seuroille ja mieluiten sellaisille henkilöille jotka tietää poolosta.

The Fly
14-11-2002, 04:31 PM
Jep, kiitosta ja kunniaa Tampereen Vihurille uuden seuran kannustamisesta turnauksiin. Itse en valitettavasti ollut SMissä paikalla, mutta tosi hienoa, että saatiin jälleen uusi seura mukaan myös turnauks systeemeihin.

Oiskoos siinä mitään järkeä, että aloitettaisiin jossain määrin ns. kummi toiminta. Tarkoitan, että jokainen tällä hetkellä mukana poolotoiminnassa oleva seura rupeaisi neuvomaan, opastamaan ja kannustamaan jotain ei turnauksissa käyvää seuraa...Toimisi ikäänkuin oppaana alkuvaiheessa. Eihän se edellyttäisi välttämättä kuin muutaman innokaan jokaisesta seurasta tekemään täitä, niin homma lähtisi ehkä rullailemaan...:bow:

Kimble
15-11-2002, 07:18 AM
Toi on mun mielestä ihan hyvä idea, sillä voi olla, että uudet joukkueet eivät lähde pelaamaan, koska jännittävät järjestelyjä sun muuta hässäkkää, mitä turneeseen liittyy.

Hannu
15-11-2002, 11:35 AM
Jep, melonta yleensäkin varsinkin sen kilpalajeissa on jäänyt junnaamaan varsin harvoihin seuroihin. Eli jos halutaan melonnan kasvavan on pystyttävä perustamaan uusia seuroja enemmän kuin tällä hetkellä. Tähän voisi eräänlainen kummiseura-toiminta olla paikallaan. Oikeastaan Kanoottiliiton kannattaisi koota sellaisia tyyppejä kouluttajiksi, jotka ovat monen melontalajin todellisia taitajia (näitä tosin ei Suomessa montaa ole). Seurojen tarvitsisi pystyä kasvamaan entistä enemmän monen melontalajin erikoisseuroiksi (näitäkään ei montaa Suomessa ole). Se että seurat kasvaisivat monen lajin erikoisseuroiksi toisi kaikkiin melontalajeihin lisää osallistujia (Esim. ei Vihurissa pooloa ole vielä montaa vuotta ole pelattu). Melonnan suola on juuri mahdollisuus harrastaa monia eri melontalajeja, valitettavasti tämä on tajuttu turhan harvassa melontaseurassa.
Niin miksi toi edellinen pas.an jauhanta:
Esim. Kankaanpään ja Vihurin yhteistyö on paljolti tämän avarakatseisuuden ansiota. Kaikki tapahtui sattumalta, kun kankaapääläiset toivat liiton pooloja Vihurin vajalle säilöön, silloin muutama eri melontalajeja harrastava vihurilainen ehdotti yhteistyötä kankaanpääläisten kanssa.
...niin ja kyllä Turussakin ainakin jossain vaiheessa pelattin pooloa

leo
16-11-2002, 11:58 AM
Hannu puhut vähän, mutta asiaa.
Valitettavasti suurin osa suomen melontaseuroista on erikoistunut vain pariin melontalajiin.
En keksi suomesta kuin yhden seuran jolla on harrastajia kaikissa suomen kanoottiliiton alaisissa melontalajeissa. Tämä seurahan on Merimelojat (tosin kanoottipurjehduksesta ei ole tietoa).
Toi kummiseuratoiminta voisi piristää pienimpiä melontaseuroja ja saada niihin enemmän lajivalikoimaa.
Toivottavasti se ei jää vaan puheen asteelle.



Leo